FLAMENCOFLAMENCO

Carlos Sauran FLAMENCOFLAMENCO oli eilen ensi-illassa. Tavallaan juuri sopivasti juhlistamaan flamencotaiteen pääsyä Unescon kulttuuriperintölistalle. Kopioita oli kuitenkin jaettu ainakin Madridissa vain yhden teatterin esitettäväksi, eikä seitsemän näytös ainakaan kerännyt kuin kourallisen hieman varttuneempaa väkeä (sanoo hän joka on jo keski-ikäinen).

Itse elokuva noudatti samoja tuttuja kaavoja kuin Sauran elokuvat Sevillanas, Flamenco ja Iberia. Elokuva on kuvattu ainakin suurelta osin jossakin suuressa arkkitehtoonisessa komistuksessa (Expo?), johon on laitettu sermejä tilaa jakamaan ja koristamaan. Tällä kertaa sermit olivat flamencoaiheisia tauluja ja jokainen kohtaus sai oman taulunsa. Taulut toimivat hienosti luoden toisaalta jatkumon flamencon ja flamencotaiteen historiaan väljästi, toisaalta luoden kontrastin romanttisten taulujen ja nykyisen taidemuodon ja taiteilijoiden välille. Myös aloitus- ja lopetusteemat, Verde que te quiero verde ja jeresiläisbulerías, on lainattu edellisestä elokuvasta. Nyt ne esitettiin eri järjestyksessä ja versioina luonnollisesti eri esittäjien esittämänä. Vuonna 1995 ilmestyneestä Flamenco-elokuvasta on uuteen versioon päässeet mukaan ainakin Paco de Lucía, Manolo Sanlúcar, Tomatito, Moraíto ja Farruquito sekä Iberiasta (2005) Estrella Morente ja Sara Baras.

Uuden sukupolven flamencotaiteilijoista edustavat mm. José Merce, Montse Cortés, Miguel Poveda, Niña Pastori, Israel Galván, Eva Yerbabuena, Rocio Molina, Rafael Estévez ja Nani Paños (joiden kanssa Saura on tehnyt yhteistyötä live-esityksessä FLAMENCO parisen vuotta sitten) sekä nuori hämmästyttävän napakka ja taitava El Carpeta, joka on elokuvassa ottanut Farruquiton paikan vuodelta 1995. Suuri osa näistä "uusista" flamencotaiteilijoista oli jo vuonna 1995 varsin tunnettuja ja tunnustettuja. Kaikki eivät tietenkään yhteen elokuvaan mahdu ja niin nytkin joukosta puuttuu monta merkittävää nimeä.

Flamenconumerot ovat varsin lyhyitä ja ytimekkäitä, kukin taiteilija joukkoineen esittää omaa näkemystään ansiokkaasti. Vain pari pientä pettymystä. Yksi elokuvan helmistä ja iloinen yllätys on Niña Pastorin laulama Camaronin tunnetuksi tekemä Leyenda del tiempo. Niña Pastorin hieno ääni, vapautunut ja konstailematon tulkinta vakuuttavat: tämä versio legendaarisesta kappaleesta vie mukanaan.